Sukupuolten välisistä eroista

01.02.2016 22:09

Tuolla lauman seassa touhutessa tulee mietittyä kaikenlaisia turhanpäiväisiä asioita. Eräs kestosuosikkiaihe on sonnien ja lehmien erilaisuus.

Olen aina ymmärtänyt paremmin sonnien aivoituksia. Johtuisikohan siitä, että olen mies?

Sonnit ovat mukavan yksinkertaisia mörököllejä. Päässä pyörii vain kolme asiaa: Seksi, syöminen ja tappeleminen. Tappeluita on koko ajan ja kaveriin voi joskus sattua pahastikin, mutta yleensä ne aina loppuvat kuin yhteisestä sopimuksesta. Voisi hyvin kuvitella toisen sanovan että ”Mua ei huvita enää, eiköhän mennä syömään”. Ja niin ne kävelevät vieretysten paalihäkille ja ovat taas kavereita. Arvojärjestys ei ole sonneilla niin kovin nuukaa.

Toista se on lehmillä. Lehmät osaavat ajatella hirveän monimutkaisesti, varsinkin jos on kyse arvojärjestyksestä. Sosiaaliset suhteet ovat kiemuraisia kuin saippuasarjoissa. Jotkut eivät voi sietää jotain tiettyä yksilöä, ja silloin ne eivät meinaa mahtua edes samalle laitumelle. Sellainenkin on nähty, että paalihäkiltä pitää lähteä ruoka suussa juosten puskemaan toista katokseen, kun se makaa siellä liian tyytyväisen näköisenä. Sitten palataan saman tien takaisin syömään, ”Hah, sainpas taas näytettyä tuolle nartulle!”

Lehmällä voi toisaalta olla myös sydänystävä. Camilla ja Keiju (kuvassa) nuolevat toisiaan vuorotellen, tarjoavat sarvensa toiselle kyhnytystä varten ja imettävät vasikoitaan yhdessä vierekkäin. Niillä on ihmeellinen yhteys, jonka ihminenkin aistii.

Joskus lehmillä on huonoja päiviä, jolloin niitä ärsyttää kaikki mahdollinen. Silloin pitää vain ymmärtää väistää ja varoa. Ja kun vasikoista on kyse, niin rauhallisinkin lehmä voi muuttua leijonaksi jos sen lasta uhataan.

Lehmiin suhtaudun aina pienellä varauksella. En osaa sanoa, mitä näennäisesti rauhallinen, märehtivä lehmä ajattelee. Mutta luulen suurin piirtein tietäväni mitä sonnien päässä liikkuu. Jos se ei ole mikään noista kolmesta aikaisemmin mainituista asiasta, niin siellä ei liiku yhtään mitään. Sellainen elämä on aika huoletonta.

-Mika-


Yhteystiedot

Vuorusluoma Highland

Koskenkorvantie 501
66350 Tainus

040 5377835 / Sari
0500 866780 / Mika