Hirmuinen hirvikoira
Torstaina iltapäivällä alkoi kuulua julmettu räksytys lehmien suunnasta. Sitten kuului töminä. Sellainen, joka kuuluu lännenelokuvissa, kun biisonilauma pillastuu. Juoksin hakaan katsomaan, ja emolauma oli tiiviissä puolustusrenkaassa sarvet tanassa ja vasikat siellä keskellä. Pieni, keskenkasvuisen näköinen hirvikoira kiersi laumaa ja räksytti taukoamatta. Onhan noita vieraita irtokoiria ennenkin näkynyt, mutta yleensä ne eivät uskalla mennä aitojen sisäpuolelle. En olisi muuten huolestunut, mutta haassa on kivikkoisia hankalia alueita, joissa lauma voi vauhkoontuessaan teloa jalkojaan. Otin haravan käteeni ja menin ajamaan koiraa pois.
Se oli helpommin sanottu kuin tehty. Koira oli kai päätellyt löytäneensä kaikkien aikojen hirviapajan, ja se ei nähnyt eikä kuullut mitään. Juoksi vain ympäri laumaa kuin viitapiru ja räksytti kitarisat punaisena. Vartin päästä tajusin, etten saisi sitä kiinni, enkä myöskään saisi sitä ajettua pois lauman luota. Samaan aikaan rohkeimmat lehmät aloittivat vastahyökkäykset. Henrietta yritti tosissaan seivästää koiran sarviinsa, mutta se oli aivan liian vikkelä. Välillä se puikahti aidan alta hiehojen puolelle. Hiehoilla ei ollut vasikoita puolustettavanaan, joten ne kävivät vielä rohkeammin koiran kimppuun. Tilanne alkoi olla jo melkoista kaaosta, kun koiran omistaja saapui paikalle. Käskin hänet aitaukseen hakemaan koiransa pois. Vähän hän nieleskeli, ja kysyi, että ”ovatko nuo sarvipäät vaarallisia?” Sanoin kiukkuisena että ”Kyllä ovat. Tule tänne ja hae koira pois”. Täytyy myöntää, että kaveri oli rohkea, kun uskalsi tulla hakaan. Lehmät puhkuivat ja örisivät kuin isot sonnit. En olisi uskonut, että ne voisivat näyttää niin pelottavilta. Koirakin varmaan pelkäsi, mutta jatkoi vain räksytystä. Omistaja ei saanut sitä kiinni. Toista tuntia yritettiin, ja lopulta meitä oli jo viisi ihmistä (ja 24 nautaa) ajamassa pientä koiranrääpälettä takaa. Vihdoin koira alkoi väsyä, ja se saatiin aidan ulkopuolelle ja siellä kiinni.
Sonnit olivat seuranneet hämmentyneinä tapahtumia omalta puoleltaan. Niille hälinän syy jäi kai vähän epäselväksi. Kun tilanne oli jo ohi, niin ne aloittivat keskenään ikioman joukkotappelun.
Jälkeenpäin ajatellen oli onni, että emolauma otti heti puolustuskannan, eikä vauhkoontunut juoksemaan aitojen läpi. Koiran omistaja oli ulkopaikkakuntalainen, eikä tiennyt karjastamme. Onneksi kukaan lehmistä ei loukannut itseään tällä kertaa.